USKO, itse levy
Ainakin nämä markkinapaikat ennakkomyyvät Uskoa.
Levykauppa X
Swamp Music
CDON
Peltirumpu
8Raita
___________
Uskon sanat:
Messias
Luulin kai että sain katovuodet
kun toisille annettiin sadonkorjuu.
Syynä on pahan haltian taika
tai että itseuskoni horjuu.
Vai menivätkös sittenkin
joulusukat sekaisin
niin, että ilman hyvää jäin vain minä?
Sinäkin manasit elämääsi
kun se ei sinulle anna niin mitään
ja jos tuhanteen kertaan sen kertaat,
sitä voikin jo totena pitää.
Niin pyydät: ”tulkaa auttamaan,
aivan kaikki korjaamaan…
Saan vuodenajatkin virheellisinä!”
Mutta jos voi olla täällä
joku Messias maan päällä,
se olet sinä
vaikka epäilet,
kulkua laahailet vastatuuleen.
Niin turhaan messiastaan etsii ihminen
ja tuuli vastaa: ”ainoastaan sinut täällä näen
ja silti näen sellaisen.
Olet messias, jos uskot sen.”
Koittaa hiipivän hulluuden kevät,
kesän mitätön kaistale seuraa.
Syksy samentaa mielen ja kielen.
Talvi säkkiinsä sulkee kuin teuraan.
Ja sinähän vain lempeä hait
vaan reiän sydämeesi sait
ja suru norui katuun kyynelinä.
Sen pari vuosituhatta sitten
Kristus pyhästi lupasi niin
että varmasti palaisi kerran
kaikkien koeteltujen pariin.
Siksi kai jäit katsomaan,
jos laskeutuisi taivaastaan
lähivuosimiljoonien päivinä?
Mutta jos voi olla täällä
joku Messias maan päällä,
se olet sinä
vaikka epäilet,
kulkua laahailet vastatuuleen.
Kun turhaan messiastaan etsii ihminen
niin tuuli vastaa: ”ainoastaan sinut täällä näen
ja silti näen sellaisen.
Olet messias, jos uskot sen.”
______________
JATKAKAA SOUTAMISTA
Saunan lauteilla pikku tuiskeessa
ukko kysyi: ”pojat, saisinkos laulaa?”
Totta kai isä sai.
Sitten lauloi hän: ”pojat, elämän taittoon
veneenpahaisia vain jaellaan.
Muutamille ei airojakaan…
Noin vain heitettiin
vettä vastaan, pyörteisiin
myös minut, joka oikeastaan olin vain poika.
Ja kun mylvii maailma:
”kahdesta voit valita:
työ tai köyhän kuolema”, ei valita voikaan.
vaan ahkeroi, kun käsky soi:
”nyt hoitele hommat, päivän työt
ja päivien päälle valvo yöt,
vatvo mennyttä ja vatvo huomispäivän tuloa!”
Ja vaikkapa toisin toivoisin,
nuo ajat elää teissäkin.
On veressänne samaa ylpeyttä ja alakuloa.
Kun alakuloisuus itki:
”pohjaan vajosin jo ja pohjaan jäin….”
silloin ylpeys nauroi:
”ylös nyt, ja eteenpäin!”
Niin yhteen laskin näin:
Ei meren repeilykään liene niin vaarallista,
jos hyvän pahan sisun löytää voi sisuksista.
Luottakaa siis Jumalaan tai ihan mihin vaan,
kunhan jatketaan soutamista.
Pojat, jatkakaa soutamista.
Vaikka toisinaan
matkapäivät päällä maan
tehdään siitä itsestään ja ihan vain siitä,
niin te pärjäätte
ja ehkä joskus muistatte
vanhan isän koiranjutut ja mietitte niitä.
Sillä jos se joutui aikoinaan
vääryyksiä kokemaan,
nosti niille jalkaa niin kuin koirilla on tapana.
Vielä te voitte, kuten se
katsoa turhan lävitse
ja komeasti loppuun asti vaellella vapaana.
Ei meren repeilykään liene niin vaarallista,
jos hyvän pahan sisun löytää voi sisuksista.
Luottakaa siis Jumalaan tai ihan mihin vaan,
kunhan jatkatte soutamista.
Pojat, jatkakaa soutamista.
Ei haittaa vaikka syödä saa
tähteitä ja silakkaa.
Ei haittaa, vaikka toisten posket maiskuttavat mätiä.
Kun satamiinne saavutte,
nauratte ja laulatte:
hyvin meni, eikä ollu paskankaan hätiä!”
_______________
Balladi huvijahdista
Kun huvijahtiin astuin, niin astuin unelmaan
ja ihmettelin itsekin, miksi onnenpäivät osakseni saan?
Niin iloitsivat kaikki, paitsi siipirikko lokki
ja lokkia talutellut synkeä laivakokki.
Mietin: mies on sekaisin, kun väitti että olen
laivassa, josta ei pääse pois kuin kaappaamalla sen.
No, hullut huutaa. Järkimies käy pöytiin vain ja syö
kun Suomen ykkösyhtye soittaa hittikappaleita joka yö!
On taivaalla pomminäytös kun salissa, kannen alla
Moskovan sirkus kohtaa mestarit areenalla.
Hauskanpidon laki: se on pyhä ja lopullinen
laivassa, josta ei tahdo pois kuin poikkeusihminen.
Voi kuninkaiden vierelle käydä katrilliin!
Eipä aivan joka poika voi, mutta täällä aika moni tekee niin.
Voi voittaa kultakäädyn, jos käyttää äänivaltaa:
ken onkaan illan prinssi? Kuka näyttää prinsessalta?
Vireystaso vaihtelee vaan juhla on ikuinen
laivassa, josta ei tahdo pois kuin poikkeusihminen.
Vaan kun prinsessalta kysyin, miksi kokkia syrjitään;
onko onni hylännyt, kun muut pois kääntävät pään?
Hän nauroi: ”öinen kymppi on usein aamun nolla
vaan jos onni ei ole tätä, niin mitäs se mahtaa olla?”
Sitä mietin, kun öitä vietin kera painajaisten
laivassa, josta ei tahdo pois kuin poikkeusihminen.
Huvijahti kiertelee ja kaukaa kiertää maan…
niin kaukaa, ettei matkassa kohta mitään huvittavaa olekaan.
Siis kuinka kauan vielä? Kukaan ei kai tiedä…
Saa eläviä ja kuolleita yksin vesi viedä.
Naurulokki nauraa naurun pahaenteisen
laivassa, josta ei tahdo pois kuin poikkeusihminen.
Kun taas on vuosi takana ja uutta juhlitaan
ja seitsemättä kertaa kai seitsemättä merta seilataan,
jo kalvaa kaipuu kotiin, vaikka aistin kyllä senkin:
se tunne repii, mutta vain minua, arvatenkin.
Jos ääneen sanon sen, niin olen sakka pohjimmainen
laivassa, josta ei tahdo pois kuin poikkeusihminen.
Niin etsin kokin käsiini ja vaadin vastaamaan:
”kun astuin laivaan, astuinko hyvällä maulla varustettuun vankilaan?”
Hän sanoi: ”tässä toisen hyväuskoisen hölmön oppi:
vaikka sainkin kattokruunun, vankikoppi on vankikoppi.
Siis varo, mitä toivot, poika. Minä varonut en
laivassa, josta ei pääse pois kuin kaappaamalla sen.”
Ja kun Suomea muistelen, niin kaipauksetta en.
Tuskin oli mikään satumaa, vaan voitti seilaamisen.
Jos voisi vielä siellä katsella aamunkoita
tai mennä vanhaan metsään, ruokkia rusakoita…
Vaan haavekuvat hailakoituvat, aina loitontuen
laivassa, josta ei pääse pois
vaikka armon hahmon pilven piirrossa näin…
Armo, armo: mikset voisi katsoa tänne päin?
Kun joulun tullen kyseltiin, enkä viihdykään,
niin vastasin: ”kai voisinkin, jos voisin vaihtaa toiseen tämän pään.
Sinne vyyhtiytyvät pelot ja turruttavat nesteet
ja suuntaa vailla seilaus ja ainaiset vesiesteet.
Niistä syistä mustaa lippua mastoon ompelen
laivassa, josta ei pääse pois kuin kaappaamalla sen.
Kokki sanoi katsoessaan mereen kuohuvaan:
”pääsääntöisesti ihmisen pitäisi kyllä pysytellä kotonaan.”
Vaan ei jälkiviisaus maistu. On muutenkin huono vointi:
mahassa merisairaus, kallossa kapinointi.
Vaan jos sellaista mietinkin, olen rikollinen
laivassa, josta ei pääse pois kuin kaappaamalla sen.
Jahti jatkaa matkaa, vain se nyt tiedetään
ja tiedä, vaikka jatkaisi historian ikihämärään.
Vaan moni viihtyy hyvin, parhaat päälle laittaa.
Antavat vuosien vieriä, kun viini ja laulu maittaa!
Ehkä ovat löytäneet elämän tarkoituksen
laivassa, josta ei pääse pois
vaikka armon hahmon pilven piirrossa näin…
Armo, armo: mikset voisi katsoa tänne päin?
Näin elän, uskoa ruokkien: vielä valta vaihdetaan!
Niin laiva joutuu suuntaamaan – aivan sama minne, mutta satamaan.
Vaan jollei sekään toimi, aion oppia lentämään
vaikka lokki jaksaa nauraa, etten lennä mihinkään.
No, mitään siinä häviä en, jos liikkeitä hahmottelen
laivassa, josta ei pääse pois kuin kaappaamalla sen.
Jos unissani parahdan tai huudan apua
en silloin mieti meitä, vaan paria miljardia maakrapua
jotka vapautensa saivat mutta silti pahoinvoivat
kun sielujaan kutistavat ja toisiaan vartioivat.
Saatuansa vapauden hukkaan heittävät sen
eläen kuin laivassa, josta ei pääse pois…
ja siitä vaivasta ei voi päästä pois
kuin lopettaen hengittämisen.
_______________
Huominen on kaukana
Lukkopesää rikkoessaan mietti Gudmundsson:
”nyt viikinkien jälkeläinen polvillansa on”
kun silloin öitten kylmettyä se talo vallattiin,
pian ikkunoistaan katsottiin jo kymmeneen poliisiin.
Vaan mistäs täällä työtä saati oman kodin saan
kun vain jossain Kiinan maalla kauppa jatkaa kasvuaan.
Ne osti sieltä megafonin, siihen huutelee
ja antautumaan vaatii, mutta niin en kyllä tee.
En, vaikka sinne saapuu joku pappi sättimään
ja sanoo: ”taivaspaikat tuollaisilta evätään!”
ja sanoo: ”senkin Juudas!” Minä vastaan: ”senkin Loot!
Jos paikat sitten joskus palavat, niin palakoot.”
On eloa, on iloa ja viini kuohuvaa.
Huominen on kaukainen kuin laaja Kiinan maa!
Syysmellakoiden aikaan tuli turpaan, tosiaan
kun armeijakin meitä nuiji tappokoneillaan.
Kyynelkaasun keskellä näin Gudmundssonin pään…
Se nauroi: ”luulettekos, että alan itkemään?”
On eloa, on iloa ja viini kuohuvaa.
Huominen on kaukainen kuin laaja Kiinan maa!
Ennen Thåström tarttui töihin, tarttui tehtäviin
kunnes toisen käden sormet jäivät sirkkeliin.
Niin miestä sitten siirreltiinkin taka-alalle
ja vaimo laati muistosanat vihkivalalle,
sille pyhälle valalle.
Vaan menneet ovat menneet, nyt se pullo tänne tuo!
Kuihtuu metsän kasvitkin jos eivät joskus juo.
Kun vyösi alle uudet iskut joudut ottamaan
niin kysy: ”ettekös te pysty tuon parempaan?”
Kai jotkut synkät päivät oisin voinut vaihtaa pois,
vaan missä niitä kukaan valoisampiin vaihtaa vois?
Me saatiin nämä kortit ja ne kortit vähenee…
Siis veli hyvä, tästä päivästä se hyvä tee!
On eloa, on iloa ja viini kuohuvaa.
Huominen on kaukainen kuin laaja Kiinan maa!
____________________
Vahvin riippuvuus
Minne silloin päätyisinkään ilman sinua,
kun kaikkeus tuntuu pahaiselta kaatopaikalta
ja kaikki arvokas on arvottoman peitossa…
Ei niitä sieltä omin neuvoin osaa tonkia.
Roikkuu voimalinjasta tuo pienenpieni lepakko:
hädissään, kun voimat ovat kai ehtymässä jo.
Tämä tunne, jonka tunnen, lienee samankaltainen.
Jos kysyt syytä siihen, niin minä vastaan: tiedä en.
Vaan kun maailma näyttää harmaalta,
niin sen uudeksi luot, värit saat palaamaan.
Sieltä kutsut mua
ja minä kutsun sua vahvimmaksi riippuvuudeksi,
omakseni, jollaisesta en eroon tahdokaan.
En tiedä, uskoako ukko Ylijumalaan.
En usko jälleensyntymiin tai kaitselmukseenkaan
mutta uskon kyllä meihin ja sinuun etenkin.
Uskoin silloin kauan sitten jo, ja vieläkin.
On siunaus, että rinnallasi ryhdyin kulkemaan
ja että syttyi riippuvuus, joka voimistuessaan
nostaa uskon että tahdon sortuneetkin pystyttää
ja vaikka usko häilyväistä on, niin tahto jää.
Taas kun maailma näyttää harmaalta,
niin sen uudeksi luot, värit saat palaamaan.
Sieltä kutsut mua
ja minä kutsun sua…
Kutsun vahvimmaksi riippuvuudeksi,
omakseni, jollaisesta en eroon tahdokaan,
jollaisesta en suostu luopumaan.
__________________
Isoisä graniittirappusilla
Kun isoisää muistelen
niin hymyilevän vanhuksen taas mieleeni saan.
Vaan räjähdyksen perään
sitä pakostikin herää tarkemmin pohtimaan
ja muistaa mietteet,
joissa köyhän alta tempaistu on Suomen maa
ja kuinka jonkun
täytyy alamäkiajoamme jarruttaa.
Se, minkä vuoksi eli,
minkä eteen ponnisteli, minkä säilyneen sois…
sen hallitseva elin
varasti ja paloitteli. Ehkä myy kaiken pois?
Kun katsoi peiliin
näki ikivanhan ukon sekä matkan pään.
Vaan nuori mieli
ei antautuisi lahtarille sittenkään.
Sen kertoi kirjeessään.
Niin pieninä palasina on isoisä graniittirappusilla
ja poliisin osa iloton: jäseniä keräävät pitkän illan.
Vaan kun löytyy se toinen pää
niin juttu onkin murhajuttu
joka meitä järkyttää
kun uhri on se tv:stä tuttu mies.
Viimeisessä kirjeessänsä
isoisä itseltänsä kyseli niin:
jos rakennelmat saa nyt kaataa,
miksi tätä maata jälleenrakennettiin?
Ja miksi silloin
niissä poteroissa pelättiin ja kärsittiin,
kun uudet voimat
kaiken sabotoivat, koska voivat tehdä niin?
Hän niitä nuoruusvuotisia
sodankäynnin aakkosia hyödynsi kai
kun uskottavin tekosyin
taas vihollista lähestyi ja satimeen sai
ja katsoi kauan,
miestä syleili ja piti kiinni otteessaan
ja sitten paukkui
niin kuin todistajalausunnoissa kertaillaan.
jotain alkoi satamaan.
Jollei kansankoti kanna huolta heikoimmistaan,
uhrit lasketaan. Kuka tahtoo nimen listaan?
_____________________
Kärpäsistä härkiä
Oltiin pääkaupungissa kuin paratiisissa.
Toritungoksissa mainoslaulut soivat.
Hymysuin laskivat rahaa rahanlaskijat.
Pankit korkoja kiskoivat,
kunnes siihen idylliin linja –auto ajettiin.
Auton kyljessä luki neljä sanaa:
”tuskinpa Jumalaa on olemassakaan.”
Vastahyökkäys leimahti raakana.
Lausuntoja laadittiin, päitä vatiin vaadittiin.
Moni muisti vanhan hyvän keskiajan,
jolloin kuri vallitsi, kun kirkko hallitsi,
näytti hyvän maun rajan
ja pyhäpäivisin tori täytti silloinkin,
kun rienaajia retuutettiin kettingeissä.
Ensin nenät niistettiin, sitten henget riistettiin
kansansivistyksen merkeissä
ja laulettiin:
”Kyllä meillä voidaan tehdä kärpäsistä härkiä!
Kyllä mekin pystymme ihmeisiin, aivan niin.”
Kun yhteen törmää kykloopit ja epäilevät Tuomaat
niin ikiliikkuja siinä keksittiin.
Se jauhaa: ei! On! Ei! On! Ei! On! Ei! On! Ei! On! Ei! On! Ei! On! Ei! On! Ei!
Silloin kissaystävät ja noidat kerkeät
piilopaikoissaan lymyilivät
kunnes inkvisitio oli ovillansa jo
ja pyövelit hymyilivät.
Mutta aika entinen on nyt kovin kaukainen.
Mietin minäkin: ”jos Luoja on, niin missä?”
Olen epäilijä siis ja kissoja on viis
ja silti olen hengissä.
Kunnes yksi julistaa, ettei ole Jumalaa
niin toinen sanalla tai aseella taas tähtää.
Ja vaikka piti suojella myös maapalloa,
sekin hivenen räjähtää.
Siinä armo unohtuu ja vaahdossa on suu
ja jotain on täynnä vielä pääkin.
Jos silloin sanotaan: ”turhaan turvaat Jumalaan”,
niin siltä se kyllä näyttääkin.
Vaan
kyllä meillä voidaan tehdä kärpäsistä härkiä!
Kyllä mekin pystymme ihmeisiin, aivan niin.
Kun yhteen törmää kykloopit ja epäilevät Tuomaat
niin ikiliikkuja käyntiin kammettiin.
Mutta jos on Jumala aivan kaiken takana,
hän kai vapaa-ajattelijatkin loi;
heidät maahan toi ja vapaat mietteet soi?
Ja sitäkin miettiä voi,
että puheenparsistaan Jeesus tultiin tuntemaan.
Hän löysi yleisön ja löysi ongelmia.
Mikä syy hänet vei ristinpuuhun, ellei
sanojensa anarkia?
_________________
Halla-ahot
Hurja leijona vihaan vihki kaltaisensa
ja muut alisti. Miksei kukaan estänyt?
Niin kylmettyivät päät ja pakastuivat Pohjolan säät.
Ydintalvi on jo kuusi vuotta kestänyt…
Leijona marssii Suomen nimeen, vieraita kuonoja vastaan.
Ei siedä Kanarian lintua, ei kissaa Persiasta.
Kun katsoo meihin päin, se katsoo saaliiseen tai renkiin.
Ei pystykorvakaan hauku, koska tahtoo jäädä henkiin.
On luonto laonnut, emot mahoja
ja vanhat viljamaat hyisiä halla-ahoja.
Tuon rajan yli niiden syliin milloinkaan et mennä saa.
Lippusiimojen sillä puolen hanget punertaa.
Sinne kai jäi äitikulta, eksyi niiden käpäliin…
Me juostaan pakoon siksi ettei sinulle käy niin.
Ei saatu koottua lunnasrahoja.
Jäi tassuihimme vain hyisiä halla-ahoja.
Täällä halla rehottaa,
vaan ei saa luovuttaa!
Vaikka leijona paraateja piti jo,
vielä kerran nousee pelastava aurinko:
saa kaikki sydämet ja halla-ahot sulamaan.
Niin valo valtaa maan
ja pimeys on polvillaan!
Uskotaan…
Leijona määrää: ”toveri! Väärää eläinseuraa vältä.”
Siitä joukkonsa hulluuntuu. Tulos näyttää tältä.
Sekametsä huokaa hiljaa, kahisee kuivuuttansa.
Vailla valoa kituuttaa kuin karkotettu kansa.
On nestehukka, latvat lahot.
Ei ravinteita jaa hyiset halla-ahot.
Täällä halla rehottaa
vaan ei saa luovuttaa.
Päivä päivältä tasa-arvo lähenee
ja kun se viimein täällä on, niin viha vähenee,
saa kaikki sydämet ja halla-ahot sulamaan,
vaikket uskoisikaan.
Vaikket uskoisikaan,
minä uskoa saan.
____________________
Tyhjän päällä
Miksi mä pelkäisin Helvetin tulta tai isoa pahaa sutta
kun täällä voin tehdä hyvää ja kiittää kauniiden kauneutta!
Miksi mä miettisin, minne mun sieluni joskus ehkä viedään?
Voin uskoa, luulla ja viisaita kuulla, vaan kukaan ei sitä tiedä.
Kun kaikki täällä tyhjän päällä hetki tanssitaan.
Tullaan olemattomasta, olemattomaan
me mennään.
Ota onni tyhjän päältä, vielä aikaa on.
Niin, vielä ehtii olla onneton
ja rakastaa
ja se on ihanaa.
Se on ihanaa.
On upea juttu jos on jokin Taivas, vaan taivas on niin etäällä.
Minua kiinnostaa, mitähän hyvää me voitaisiin tehdä täällä?
__________________
Niin yksin?
Säveltäjä tahtoi säveltää ja laittaa lauseet niin
että lopputulos soisi kunniaa myös taivaisiin.
Jos saisi laulun soimaan kuin otteen psalmista!
Teki työtä kuusi vuotta. Tuli puolivalmista
ja kun siivillensä kohoili
muut laulut, hänen mateli
ja sävelkulku oli takaperoinen.
Niin hän tunsi ettei itse ollut senkään vähän veroinen,
vain yksin…
Oi, kuinka voi kukaan ollakaan niin yksinään…
Vai oliko sittenkään?
Kun rakkaus ei vain kantanut tai poistui toisin syin,
minä muutin omaan kolooni ja sinne käperryin.
Siellä kaikuisassa huoneessa levyjäni katselin.
Mietin: tuossa ovat työni. Kaiken muunhan jo menetin.
Ja niiden muovi tuntui kylmältä
eikä kansilehdet lämmitä,
vaikka pistin ne parvekkeella palamaan.
Mutta eivät, pirut, tulta saaneet – savuttivat vaan
ja olin yksin.
Oi, kuinka voi kukaan ollakaan niin yksinään?
Kun Luoja loi tämän kaiken, se kävi kuudessa päivässä.
Mutta miksi täytyi pitää niin kovaa kiirettä?
Teki tomusta yhden ihmisen, toisen kylkiluustaan kai.
Tuli karkeata jälkeä, mutta seuraa niistä sai!
Sillä tiedä en, vaan epäilen
että muovaillessaan ihmisen
Hän toimi itsekkäinkin pyrkimyksin.
Olihan jo iät ajat ollut avaruudessaan niin pirun
Yksin.
Oi, kuinka voi kukaan ollakaan niin yksinään?
Niin yksin…
Vai oliko sittenkään?
_____________________
Huolen hukkaaja
Mitä sellainen puhe nyt ois
ettei huoliaan hukata vois!
Jollei viinisi lohtua suo
jokin toinen tie vie lohdun luo.
Minä ainakin tanssimaan käyn;
näin äsken sen suloisen näyn:
siinä tyttöni minua syleili jo,
sanoi: ”tehdäänpä yhdessä
parempi elämä.
Hyvästellään ahdinko!”
Minä en suostu uskomaan niin,
että hyvyys jo pois häädettiin,
kun sen merkkejä yhä vain nään
ja kauneuttaan katsomaan jään.
Sanoit: ”aika on masentavaa
ja vain alaspäin matkustaa maa.”
Vaan kun edes se tänään mua lannista ei
mietin: mihin jäi huoleni,
pimeät puoleni?
Hiisi kai hittoon ne vei.
Ehkä minut on luotukin vaan
elon huolia hukkailemaan?
Surun suurimman jo kadotin,
enkä löydä sen luo takaisin.
Siispä laulan ja tanssimaan käyn.
Näin äsken sen kauneimman näyn:
Siinä toisetkin huoliaan hukkailivat.
Eivät uusia löytäneet,
ja vanhat – minkäs teet –
nekin vain katosivat!
Siis jos nyt kuljet mun laillani
huolia vailla, niin
ehkä myös ne hukkasin?
_______________________
Jos mulla menisi todella huonosti
Jos mulla menisi todella huonosti,
Niin moni ystävyys siihen loppuisi.
Voisin ovelle mennä mut enhän sentään yöksi.
Ja monet toverit ja hyvät kaverit
naamat nyreinä pahaa puhuisi
kuinka sujuva seura on vaihtunutkin työksi.
En mitään tarkoita, mä olen kunnossa.
Kiltisti ruodussa kaikkea hääräilen.
Mutta huomisen suuntaa ei kukaan meistä tiedä.
Mä olen hilpeä, kiillotan kilpeä
vaan jos sattuma saapuu määräillen
että ”nyt siltä kilvet ja kunniakin viedään!”
Jos niin käy, mitä mä teen?
Mä en tiedä, mitä mä teen.
Ja siksi
etsin täältä maasta palastani taivaasta,
jotain mihin uskoa ja mihin tukeutua
jotta sitten jos oon pihalla
eikä mua kaivata
niin se nyt sentään kaipaa mua.
Mä olen apina, sä olet apina.
Peilikuvia täältä etsitään
ja jos löydetään, niin nimetään ne ystäviksi.
Vaan lauman luonne on joskus koruton:
käy yhden häilyntä muita hämäämään.
Pian nimensä piirrellään vetten vietäviksi.
Jos niin käy, mitä mä teen?
Mä en tiedä, mitä mä teen.
Ja siksi
etsin täältä maasta palastani taivaasta,
jotain mihin uskoa ja mihin tukeutua
jotta sitten jos oon pihalla
eikä mua kaivata
niin se nyt sentään kaipaa mua.