Huolen hukkaaja

Mitä aikuinen mies tai nainen voi hukata?

Vaivattomasti hukattaviin tavaroihin kuuluvat ainakin käsineet, savukkeensytyttimet, plektrat, päähineet ja kaulahuivit. Kenkiä tai housuja varttuneemmat hukkaavat harvemmin, mikä johtunee niin Suomen kylmänlaisista oloista kuin myös siveellisyysvaatimuksista.

(Alkoholi saa kyllä hukkaamaan käsipuhelimia, lompakoita ja oleellisimpiakin vaatekappaleita, mutta kyllikseen nauttinut onnistuu menettämään myös siveellisyytensä ja järkikultansa, eikä näitä hukkaamisia siksi oteta huomioon.)

Mikä erottaa täysikasvuisen ihmisen täysikasvuisesta eläimestä?

Ainakin huomisen huolen ymmärtäminen. Luigi Pirandello on kirjoittanut: ”eläin ei mieti sitä.”*

Eläin elää nyt, se toteuttaa muinaista ”tartu hetkeen” –neuvoa edes käsittämättä jonkun antiikin roomalaisen joskus kehottaneen niin. Huomisen päivän ajatus on sille käsittämätön ja merkitystä vailla.

Useimmille meistä sunnuntai merkitsee viimeistä rajalinjaa ennen maanantain paluumarssia työelämään. Maanantaita seuraa tiistai ja numero seitsemää kahdeksan, ellemme sitten ala elää kuin Daniil Harmsin novellihenkilöt, joille edes numerojärjestys ei ole selvä saati pysyvä asia.

Meille on.

Me käsitämme huomisen ja ylihuomisen mitä todennäköisimmin koittavan, eikä siitä meinaa päästä yli: molemmat ovat täynnä mahdollisuuksia pieniin, keskikokoisiin tai suuriin huoliin, mieliharmeihin tai pelkoihin.

Sama tuleva antaa mahdollisuuden myös iloon, oivallukseen ja oppimiseen, joskin se tuntuu olevan helpompi unohtaa ja siivota syrjään.

Ellei sitten onnistu hukkaamaan huoltaan?

”Mitä sellainen puhe nyt ois

ettei huoliaan hukata vois!

Jollei viinisi lohtua suo,

jokin toinen tie vie lohdun luo…”

( ”Huolen hukkaaja” on Uskon kappale numero yksitoista. )

( * = Luigi Pirandello: ”Sitruunoita sisiliasta”)