Kansallisteatterin Lavaklubilla, 5. ja 6. 5.

Edellisistä Äänioikeus –keikoista oli ehtinyt kulua aikaa, sillä edellinen julkinen Semifinaalin soitto oli studiosessiota edeltävänä iltana (tammikussa), ja Levykauppa Äxän julkaisupäivän visiitti taas mitaltaan lyhykäinen.

Soittajistomme on kiireistä lajia: Suomessa soittotyöllä elävän on totisesti soitettava ansaitakseen sillä pääasiallisen elantonsa. Niinpä iltapäivätreeniemme ensimmäisen tunnin omasimme kontrabasisti Hannun, mutta puhaltaja Pepa puuttui: hän oli puhaltelemassa Finnvoxin äänityksissä. Kun Pepa saapui harjoituksiin, pitikin Hannun lähteä alkuillan keikalleen. Treenit tulivat sovelletuiksi niin, että kitaristi-sovittaja Vellu mukaili soitossaan Hannun bassolinjoja niissä kohdin joissa se oli mitenkään mahdollista.

 

 

Sivut: 1 2 3 4