Top 3 levyt ja kirjat

TOP 3 LEVYT

Kris Kristofferson: Closer to the bone (New West, 2009)

Kristofferson on saanut jostain aivan uutta pontta laulunsa työstämiseen, sillä jo edellinen albuminsa oli yksi vaikuttavimpia pitkäsoittoja allekirjoittaneelle, ja tuore puolituntinen jatkaa komeata luentaa. Taiteilija on iältään jo pitkälti yli seitsemänkymmenen, mutta ehkä juuri siksi hänen viisautensa, huumorinsa, kyvykkyytensä ikiaikaisten ja silti kyllin tuoreilta kuulostavien kappaleiden tekijänä vain kiteytyy. Haittaa ei ole siitäkään, millaisen läsnäolon mies saattaa parhaimmillaan saavuttaa. Harva levy henkii näin suurta rauhaa ja riittävyyttä, jollaisen takana on vielä yhä uusia kuuntelukertoja kestävää ymmärrystä ihmiselämän väripaleteista.

Tragedy: Vengeance (Tragedy records, 2002)

Myöhäsyntyisesti löytämäni yhdysvaltalainen hardcore –suuruus Tragedy tekee kaiken itse, myös kustannus on yhtyeen omissa käsissä. Tragedy päivittää tätä onnistuessaan iki-ihanan metelin perinnettä, ja tekee sen niin omintakeisella äänikuvalla, kappaleilla ja ulosannilla, että sen edessä on taivuttava. Skeptikko minussa on eri aikoina epäillyt, voiko kiivailevan punkin muodoista löytää enää uutta ammennettavaa siinä määrin, että kaltaiseni kuulija voisi todella innostua, ja tämä vinhasti etenevä neljän miehen maansiirtokone todistaa: totta hitossa.

Warren Zevon: Genius, the best of W.Z. (Elektra / Rhino, 2002)

Kokoelmat ovat aina hajanaisia, varsinkin jos materiaalia on kerätty 25 vuoden ajalta, mutta niiden palkitsevuus on mahdollisuudessa vakuuttua itselleen uudesta tekijästä. Zevon oli kompleksikimppu, neuroottinen ja lukuisiin riippuvuuksiin taipuvainen hahmo, jonka silkka suhde ihmiselämään oli omana aikanaan – oikeastaan edelleenkin – poikkeuksellinen. Se kuuluu niin Zevonin musiikissa kuin siinä, mitä ja miten hän laulunsa laulaa. Hankin kokoelmalevyn (kuten sittemmin monta pitkäsoittoaan) jo vuosia sitten, mutta säännönmukaisesti etenkin tämä kooste pyrkii palaamaan soittimeen. Tavallaan kyse on ´guilty pleasure´ -artistista, sillä tietyt sovitusmallit ja 1980 –luvun tuotannolliset ratkaisut kuulostavat korviini epäilyttävän radioräätälöidyiltä, mutta sekin saa lunastuksensa siinä, mitä Zevon samoissa teoksissa laulaa.

KIRJAT TOP 3

Avoin kirja

Kovakantinen avoin teos on suositeltava kenelle tahansa omasta hyvinvoinnistaan kiinnostuneelle. Aina aloittaessani jotain uutta kokonaisuutta, olkoon se suunniteltava levy, kirja tai jokin muu koetinkivi, merkitsen sekä tapahtumien kulkua että hajanaisia huomioitani avoimiin kirjoihin. Useimmat käyttänevät vastaaviaan päiväkirjamerkintöihin, ja myös se on oman kokemukseni mukaan palkitsevaa. Avoimet kirjat ovat huokeita sijoituksia, kalleimmatkin Moleskinet irtoavat kaupoista alle kahden kympin, ja niitä täytellessä ei hukanne kallisarvoista aikaansa kuten niin monessa muussa tavassa ajankäyttöään voi helposti tehdä. Kovakantista versiota (monia taipuisampia teoksia on kyllä kaupan) suosittelen siksi, että niiden kestävyys on parasta sarjaa. Vaikka kirjoittaja päätyisi paiskomaan teostaan seinään, se pitää muotonsa. Kuten kestävintä lajia olevat käyttäjänsäkin.

Leo Tolstoi: Valitut kertomukset (WSOY, 1998)

Tolstoin suomennetut novellikokoelmat ovat kaksi kookkaahkoa pakettia; yhteensä noin tuhat sivua painavaa, mieltä rikastuttavaa tarinointia. Novellistiikka on haasteena erityisen mielenkiintoinen. Vaikka romaania pidettäneen yleisesti kirjallisuuden kuningaslajina, ovat parhaat novellit itselleni vielä innostavampia tutkia vuosi vuoden jälkeen. Romaanien laveus synnyttää usein joutokäyntiä, jonka aikana mielenkiinto herpaantuu ja kokonaisidea tuntuu liki mahdottomalta löytää. Tolstoin novelleissa ei ongelmaa pääse syntymään: tarinat ovat juuri itsensä mittaisia, ja niiden taustalla olevissa ajatuksissa, rivien välisissä huomioissa ihmisyydestä, löytyy ihmisen surujen ja ilojen kirjo. Tolstoi kirjoittaa hahmojaan sivallellen, mutta pohjavireenä on silti toistuva yritys ymmärtää heitä: nähdä ymmärrettäviä syitä virheellistenkin toimien taustalla.

Vasili Suksin: Nuoren Vaganovin kärsimykset (Otava, 1983)

Poikkeusihmisten, luultavasti ainakin osin kirjailijan omakuvan johdannaisten, tempoilua. Pyrkimystä vapauteen, rauhoittuneeseen hengittämiseen ja itsen hyväksyntään kaoottisen maailman pieninä osana. Suksinin novelleja tulee luettua joka vuosi, ja itselleni syyt sellaiseen ovat kirkastuneemmat kuin moni muu asia tässä elämässä. Suksin päätyi ennenaikaiseen kuolemaan. Monet poikkeuslahjakkaat ja sanavalmiit ajavat itsensä loppuun hyvin varhain. Onneksi meille eläville jäivät Suksinin teokset.